maanantaina, lokakuuta 17, 2011

Taas voi tykkeillä

DHL:n kuriiri toi tykkipaketin tänään.

Laatikko on ilman mitään merkkejä sisällöstä, mutta jälleen kissamme päätti heti mennä makoilemaan laatikon päälle. Laatikon koko lienee jotenkin ihanteellinen kissan mielestä?
Lähettäjä Laitekaapin hurinoita
Tässä vartioin minä

Tykki oli pehmusteiden hyvin vuoraamana. Se on täsmälleen samanalainen kun oma tykkini, tykin sarjanumerokin on melko lähellä omaani. Tykki on tehdasasetuksilla ja sen lampun laskuri näyttää nollaa tuntia. Uusi se ei kuitenkaan ole ja sen muovikuorissa on melko paljon sormenjälkiä ja vähän tomua, jotka kertovat sen käytöstä.

Tykki on nyt paikoillaan ja sen kuva on virheetön pl. oikeassa alakulmassa olevaa pientä tummentumaa. Tuo on juuri se kohta, jossa kirkkauden alentumasta on vähiten haittaa. Värit ovat kuitenkin kunnossa. Koska tämä on käsittääkseni minulla vain lainassa, en ala tekemään sen ihmeemmin säätöjä. Varsinkin, kun tehdasasetukset eivät ole mitenkään huonot.

 Katsoimme kuopuksen kanssa blu-ray version elokuvasta HOP. Se oli melko lapsellinen, mutta teknisesti erittäin laadukas elokuva, joka käsittelee vastuuta ja omia haaveita. E.B. -nimisen pupun pitäisi ottaa vastuulleen vuotuinen pääsiäispupun tehtävä, mutta hän haluaa soittaa rumpuja. Suomalaisen lapsen on ehkä vähän vaikea käsittää, mitä hienoa on pääsiäismunien jakamisessa ja puutarhoihin piilottamisessa, koska meiltä vastaava pääsiäisperinne puuttuu.

lauantaina, lokakuuta 15, 2011

RAID-ohjaimen päivitys

Surffasin Internetissä ja löysin pari mielenkiintoista tietoa: Dell SAS 5/iR adapterille löytyy tuki LSI:n lsiutil -nimisestä ohjelmasta. Sen avulla pystyy säätämään joitakin ohjaimen asetuksia ja tulostamaan tietoja sen toiminnasta.

Ohjelma tulostaa kortista mm kortin revision, joka on B0:
# lsiutil
LSI Logic MPT Configuration Utility, Version 1.38, July 6, 2005

1 MPT Port found

     Port Name         Chip Vendor/Type/Rev    MPT Rev  Firmware Rev
 1.  /proc/mpt/ioc0    LSI Logic SAS1068 B0      105      000a3300

Select a device:  [1-1 or 0 to quit]


Lisäksi löysin LSI:n tekemän SASFlash flashäys-ohjelman LSI SAS HBA -kortille. Kannattaa huomioida, että SASFlash-ohjelmasta ei ole saatavana lähdekoodia vaan ainoastaan käännetty binääri. Yritin ajaa sillä ohjaimeen LSI SAS3081ER-kortin BIOSia ja firmwarea, mutta se ei onnistunut. Täällä olevan tiedon mukaan siinä on sama piiri kun tuossa Dellin kortissa.

Dellin ftp-palvelimelta löytyi kuitenkin Dellin tekemä BIOS versio A04, joka ohjeen mukaan asennettaisiin DOSissa kortille. Paketissa on sekä BIOS että firmware ohjaimelle.

Seuraavalla komennolla sain kortin BIOSin päivitettyä uuteen:

sudo ./sasflash -f SAS5IRA.FW -b dllsasir.rom

Nyt kortin MPTBIOS on päivittynyt versiosta 6.06.00.02 versioon 6.12.05.00 ja päiväys 2006.04.05 päiväykseksi 2007.09.29.


BIOS ja Firmware päivittyivät
Levyasetuksia pääsee säätämään BIOSista

Firmwaren versio päivittyi versioon 0.10.51.00-IR. Vanha firmware oli versiota 0.06.06.02 jotain, en enää muista. Nopeutta en varsinaisesti huomaa tulleen lisää, mutta seuraavia korjauksia tästä readme.txt -tiedoston mukaan ainakin löytyy:

Component         Version             
MPT Firmware      00.10.51.00             
SASBIOS           06.12.05.00                         
SASFlash          01.15.04.00

1. Fixed an issue that causes errors during cable disconnect scenarios when connected to a Dell MD3000 enclosure
2. Addressed an issue where interrupt warnings were seen during Operating system installations
3. Fixed an issue with rebuild progress reporting in an OS environment
4. Improved Tape performance on SAS 5/E with External SAS Tape Units
5. Disabled option in BIOS to change the "report device missing delay" which could potentially cause timing  related issues and performance related issues with attached devices when toggled
6. Modified Webpack script for SAS 5 cards so that it is compatible with other 6th Generation SAS controllers
7. Modified the SAS5 Option ROM to improve CHS (Cylinder/Head/Sector) to LBA (Logical Block Address)  translation, to add support for newer disk partition utilities.

Lisää Ubuntua

Tänä aamuna laitoin miniläppärin päivittymään uuteen Ubuntu 11.10-releaseen. Se kesti melkoisen kauan, yli puolitoista tuntia, koska sen SSD-kovalevy on kovin hidas. Päivitys sujui kuitenkin ilman ongelmia.

Päivitin myös palvelimelle Ubuntun ja siinä ei mennyt kuin ehkä parikymmentä minuuttia. Tosin siinä on huomattavasti vähemmän asennettuja ohjelmia kuin työasemalla tai miniläppärillä. Päivitys onnistuu helposti sudoamalla "do-release-upgrade" komennon.


perjantaina, lokakuuta 14, 2011

Uusi Ubuntu on julkaistu

Aamulla miniläppäri ilmoitti, että uusi Ubuntu-versio 11.10 (Oneiric Ocelot) on julkaistu. Haluaisinko asentaa sen? En uskaltanut aamulla alkaa asentamaan, mutta nyt illalla laitoin työasemani asentamaan päivitystä.

Jakelupäivitysalkamassa
Päivityksen asennusohjelma kertoo selkeästi, mitä se tekee ja kauanko asennuksessa menee. Se nouti verkosta noin 2000 kpl ohjelmapaketteja ja asensi ne noin 20 minuutissa.

Paljon päivitettävää

Jonkin verran tarpeettomia (42) tai ei-tuettuja paketteja (59 kpl) löytyi samalla. Lopuksi kone piti käynnistää uudelleen. Ensimmäinen käynnistys kesti melko kauan, muutamia minuutteja, mutta nyt on alla uusi Ubuntu ja kaikki näyttäisi pikakokeilulla toimivan hienosti. Myös Nvidian ajurit ja ylimääräisiä ohjelmia, kuten Dropbox ja Spotify-asiakasohjelma (vaikka sitä en ole saanut toimimaan, se ei ole koskaan hyväksynyt kirjautumistani).
Myös näytönohjaimen ajurit päivittyivät automaattisesti
Tätä helpompaa ei Ubuntun jakeluversion päivittäminen voi olla.
Uusi versio käytössä

Uusi kirjautumis-sivu on tyylikäs ja myös Unityn käyttämä valikko on selkeytynyt 10.04 natty-versioon nähden. Myös Linux-ytimen versio on nyt 3.0.0-12-generic eli uutta kolmossarjaa. Laitteisto tuntuisi kokonaisuudessaan tunnistuneen ilman ongelmia.

Vaihtoprojektori saapui

DHL on nopea. Kotiin tultuani oli DHL:n lappu turhasta käynnistä ja yhteystiedot, mistä sopia paketin uudesta toimittamisesta. Soitin lapussa olleeseen numeroon ja valitsin toimitukset. Koska kello oli jo yli neljän, oli seuraava mahdollinen toimitusaika vasta ensi maanantaina. Samperi, olisi ollut tykille käyttöä jo viikonloppuna!

Dennis Ritchie on kuollut

Yksi tietokoneohjelmoinnin edelläkävijöistä Dennis Ritchie on kuollut. Ritchie, 70, kuoli pitkän sairauden jälkeen, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Lähde: Helsingin Sanomat


Omasta hyllystänikin löyty Ritchien ja Kernighanin C-kielen perusopas, jota tyylikkäämpää saa hakea. Monet uudetkin tietokirjat voisivat ottaa mallia, miten selkeästi ohjelmointikielen syntaksi käydään lävitse ja annetaan tyylikkäät esimerkit.

Unixin periaatteet luotiin käyttäjän tarpeesta lähtien ja samalla syntyi filosofia, jota tänäkin päivänä mm. Open Source ja Linuxin kehityksessä noudatetaan. Tehdään kukin ohjelma tiettyyn tarpeeseen ja pidetään huoli, että ohjelma hoitaa tuon tarpeen hyvin.  Eli ei tehdä monitoimityökaluja. Ja annetaan ohjelman lähdekoodi toisten arvioitavaksi ja jatkokehitettäväksi. Roska nauretaan piiloon ja parhaat ideat kehittyvät eteenpäin muiden ohjelmoijien toimesta.

Ritchie tulee jäämään tietojenkäsittelyn historiaan samalla tavalla kuin monet muut suurmiehet (Charles Babbage, Ada Lovelace, Steve Jobs, Tim Berners-Lee jne).

torstaina, lokakuuta 13, 2011

Vaihtotykki-vaihdokki on lähetetty

Sain illalla tekstiviestin, että UK:sta on lähetetty samanlainen vaihtovideotykki huollossa olevan tilalle. Nyt olen tyytyväinen, että tilasin tykkini suomesta, enkä säästänyt pikkuisen tilaamalla sitä nettikaupasta vaikkapa saksasta.

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Tykki noudettu

Videotykkilaatikko oli kadonnut kun tulin töistä kotiin. DHL oli noutanut sen iltapäivällä, kuten oli sovittu.

Nyt vaan odotellaan korjaustietoa. Oudolta tuntuu, että kotiteatterihuone on käyttämättömänä.

Projektori pakattu

Sain vahvistuksen, että projektori tullaan noutamaan keskiviikkona.

Otin projektorin alas kattotelineestä ja irrotin siitä kaikki kaapelit. Pakkasin projektorin sen mukana tulleeseen pahvilaatikkoon. Tulostin DHL:n rahtikirjan ja teippasin sen laatikon päälle. Nyt laatikko odottaa eteisessä DHL:n noutoa, joka pitäisi tapahtua tänään illan suussa.

Kissat menivät heti tutkimaan laatikkoa ja Sani kiipesi laatikon päälle makaamaan, koska selvästikin ajattelivat, että toin laatikon eteiseen heitä varten.
Pitää varoa, ettei kuriiri vie kissaa mennessään!

maanantaina, lokakuuta 10, 2011

Videotykin huolto varattu

Sain vielä tänään viestin, että videotykille on varattu huolto Epsonin yhteistyökumppanilta.

Tykki pyydettiin pakkaamaan ilman kauko-ohjainta ja virtajohtoa. Lamppu tulee jättää tykkiin paikoilleen.

Nouto tulee vahvistaa DHL:lle. Sen voi tehdä aikaisintaan 24 tuntia huoltovarauksen vahvistamisesta, jonka tuo yhteistyökumppani tulee lähettämään.

Viestissä todetaan myös, että kaikki kulut veloitetaan asiakkaalta, joka on laiminlyönyt puhdistuksen tai laitteen kaltoin kohtelusta.

Videotykkihuolia

Videotykkini kuva on alkanut oireilla. Kesällä siihen ilmestyi kapea
punainen raita kuvan alalaitaan. Punainen väri on alkanut levitä
ylöspäin ja on jo noin 8-10 cm korkea. Lisäksi kuvan ylälaitaan on
ilmestynyt vastaava sininen raita, joka on nyt noin 3-5 cm korkuinen.
Värivirhe ei estä tykin käyttöä, mutta ärsyttää koko ajan.

Olin puhelimitse yhteydessä Epsonin tuotetukeen tästä aiheesta noin
viikko sitten. Siellä kysyttiin videotykin sarjanumeroa, jota en
muistanut, enkä voinut tarkistaa koska soitin sinne työpaikaltani.
Minua neuvottiin olemaan uudelleen yhteydessä sähköpostitse ja
laittamaan valokuva tästä viasta. Lisäksi kysyttiin, näkyykö väri, jos
käytetään eri kuvalähdettä. Häiriö on kuvassa aina, oli kuvalähteenä mikä
hyvänsä tai tykin itse generoima testikuva (jolloin ei käytetä
projektorin inputtiin tulevaa kuvaa).
PS3-kuvaa HDMI-inputista

Tykin oma kohdistuskuvio

Laitoin tänään yllä olevat kuvat ja selostuksen ongelmasta Epsonille.
Noin 20 minuutin kuluttua sain sähköpostivastauksen, jossa kiitettiin
yhteydenotosta, annettiin seurantanumero vika-tapaukselle ja luvattiin
olla uudelleen yhteydessä kun saavat vahvistuksen huoltokutsun
avaamisesta.

Raportoin täällä, miten tapauksen selvittäminen etenee.

lauantaina, lokakuuta 08, 2011

Kotipalvelimen päivitys

Kotipalvelimessani on ollut Intel atom-emolevy ja joukko kovalevyjä, joille suoritan varmuuskopioinnin. Lisäksi se toimii DLNA-palvelimena.

Ostin jo jokin aika sitten hetken mielijohteesta DELL SAS/SATA-kovalevyohjaimen (255MHz LSI SAS 1068 RAID controller with an ARM IOP) ja koska se käyttää PCI express -liityntää, sille uuden emolevyn.
Dell Serial-Attached SCSI 5/Ir Adapter
Tämä ohjain tukee 4 SAS tai SATA-kovalevyä ja niiden RAID 0 ja 1-tasoja. Siinä ei ole omaa välimuistia.

lspci -nn kertoo kortista seuraavaa:
02:08.0 SCSI storage controller [0100]: LSI Logic / Symbios Logic SAS1068 PCI-X Fusion-MPT SAS [1000:0054] (rev 01)

Ohjaimelle tilasin kaapeliksi SFF-8484 standardin mukaisen Dealextremen kaapelin.


Emolevyllä on prosessorina Intelin 2.9 GHz Celeron, josta dmidecode sanoo seuraavaa:

Handle 0x0004, DMI type 4, 32 bytes
Processor Information
        Socket Designation: Socket 775
        Type: Central Processor
        Family: Celeron
        Manufacturer: Intel
        ID: 41 0F 00 00 FF FB EB BF
        Signature: Type 0, Family 15, Model 4, Stepping 1
        Flags:
                FPU (Floating-point unit on-chip)
                VME (Virtual mode extension)
                DE (Debugging extension)
                PSE (Page size extension)
                TSC (Time stamp counter)
                MSR (Model specific registers)
                PAE (Physical address extension)
                MCE (Machine check exception)
                CX8 (CMPXCHG8 instruction supported)
                APIC (On-chip APIC hardware supported)
                SEP (Fast system call)
                MTRR (Memory type range registers)
                PGE (Page global enable)
                MCA (Machine check architecture)
                CMOV (Conditional move instruction supported)
                PAT (Page attribute table)
                PSE-36 (36-bit page size extension)
                CLFSH (CLFLUSH instruction supported)
                DS (Debug store)
                ACPI (ACPI supported)
                MMX (MMX technology supported)
                FXSR (Fast floating-point save and restore)
                SSE (Streaming SIMD extensions)
                SSE2 (Streaming SIMD extensions 2)
                SS (Self-snoop)
                HTT (Hyper-threading technology)
                TM (Thermal monitor supported)
                PBE (Pending break enabled)
        Version: Intel(R) Celeron(R) CPU
        Voltage: 0.0 V
        External Clock: 133 MHz
        Max Speed: 3066 MHz
        Current Speed: 2933 MHz
        Status: Populated, Enabled
        Upgrade: ZIF Socket
        L1 Cache Handle: 0x000A
        L2 Cache Handle: 0x000B
        L3 Cache Handle: No L3 Cache


Itse emolevy on mini-itx Commell LV-672P. Se on hyvin varusteltu, sisältäen Intelin 915G-piirisarjan, integroidun Intel-näytönohjaimen (Intel 915G integrated GMA, Graphic Media Accelerator, 900 Technology), kaksi ddr2-muistipaikkaa, 6xUSB 2.0 liittimiä, 2 GB LAN-porttia, infrapunaportin-liittimen, pari sarjaporttia, 4x SATA I -porttia, pari firewire-porttia ja PCI express- ja mini-pci slotin lisäkorteille.

Hankin emon kaveriksi kaksi 2 GB DDR2-musitikampaa ja minulla on kaapissani iso socket 775-jäähdytyssiili, jota ajattelin kokeilla käyttää passiivisena. Emolevyllä on alkuperäinen Intelin jäähdytin, jonka irrotin, samoin kuin piirisarjan päälle kiinnitetyn siilin ja tuulettimen.
Scythen prosessorijäähdytin
Alkuperäinen Intelin jäähdytin

Pyyhin komponenteista pölyt ja alkuperäiset piitahnat pois ja laitoin tilalle parempaa Arctic Silverin kuparihiukkasia sisältävää tahnaa, jota hankin keväällä työasemani päivityksen yhteydessä.

Siili mahtui hyvin paikoilleen. Muistit piti lisätä ensin paikoilleen, niiden pujottelu olisi mennyt turhan hankalaksi.

Tässä koko komeus koteloonlaittoa vaille valmiina. Piirisarjan siilit on myös vaihdettu ja muistikammat ovat paikoillaan.

Jännitys oli suuri, kun laitoin koneen ensimmäisen kerran käyntiin. Muistit kuitenkin tunnistuivat oikein ja BIOS näytti, että prosessorin lämpötilakaan ei kiivennyt kuin 40 asteeseen, vaikka käytän prosessorijäähdytintä ilman tuuletinta.

Seuraavaksi virrat pois, uusi kovalevyohjain kiinni ja sen kaapelit kiinni kovalevyihin. Käynnistettäessä se tunnistuu oikein ja Ctrl+C näppäinyhdistelmällä pääsee katsomaan, miten se tunnistaa WD:n 2-teraiset kovalevyt: kaikki tunnistuivat oikein ja saavat omat asematunnuksensa (JBOD-asetus ojaimessa). Alla sda on emon omassa SATA I -ohjaimessa oleva käyttöjärjestelmän sisältävä kiintolevy.

$ cat /proc/diskstats | grep sd
   8       0 sda 4182 2323 304026 66832 773 711 140320 29216 0 25220 96044
   8       1 sda1 4018 2323 302714 65684 767 711 140320 29140 0 25020 94820
   8      16 sdb 3591 71581 601284 14592 57 5 336 4524 0 10012 19116
   8      17 sdb1 3574 71581 601148 14464 37 5 336 4132 0 9492 18596
   8      32 sdc 3023 72205 601470 6472 64 10 432 4348 0 9760 10816
   8      33 sdc1 3006 72205 601334 6412 44 10 432 3884 0 9236 10292
   8      48 sdd 3644 71635 602052 20412 67 15 496 2884 0 8872 23292
   8      49 sdd1 3627 71635 601916 20280 47 15 496 2576 0 8432 22852
   8      64 sde 2483 72819 602308 7156 52 0 256 3196 0 8956 10344
   8      65 sde1 2466 72819 602172 7100 32 0 256 3040 0 8744 10132

Ubuntun 11.04-serverilevy DVD-asemaan ja asentamaan järjestelmää. Ubuntu tunnistaa ohjaimen oikein ja lataa automaattisesti sen käyttämän mptsas-modulin. Vajaan tunnin kuluttua uusi palvelin on käytössä.

Kannattiko vaihtaa? Levyoperaatiot olivat vanhan emolevyn kanssa rajoittuneet noin 100 MB sekunnissa, koska levyohjaimena toimi PCI-väyläinen SATA-ohjainkortti (Promise FastTrack II). Nyt sama 4 aseman RAID5-pakka siirtää parhaimmillaan jopa 270 megatavua sekunnissa, joten omaan käyttööni tämä on erittäin onnistunut päivitys. Rahaa kului muutamia kymppejä, koska levyt oli hankittu jo entuudestaan.

Udisks kertoo uudesta raid5-pakasta seuraavaa:
========================================================================
Showing information for /org/freedesktop/UDisks/devices/md0
  native-path:                 /sys/devices/virtual/block/md0
  device:                      9:0
  device-file:                 /dev/md0
    presentation:              /dev/md0
    by-id:                     /dev/disk/by-id/md-uuid-91a5a950:29738899:2cf2bf9
0:6ddbeeaa
    by-id:                     /dev/disk/by-uuid/5a3b3eff-3c3c-4613-bb53-ec83018
61b6a
  detected at:                 su  9. lokakuuta 2011 09.04.31
  system internal:             1
  removable:                   0
  has media:                   1 (detected at su  9. lokakuuta 2011 09.04.31)
    detects change:            0
    detection by polling:      0
    detection inhibitable:     0
    detection inhibited:       0
  is read only:                0
  is mounted:                  1
  mount paths:             /home
  mounted by uid:              0
  presentation hide:           0
  presentation nopolicy:       1
  presentation name:          
  presentation icon:          
  size:                        6001188667392
  block size:                  512
  job underway:                no
  usage:                       filesystem
  type:                        ext4
  version:                     1.0
  uuid:                        5a3b3eff-3c3c-4613-bb53-ec8301861b6a
  label:                      
  linux md:
    state:                     clean
    RAID level:                raid5
    uuid:                      91a5a950:29738899:2cf2bf90:6ddbeeaa
    home host:                
    name:                     
    num comp:                  4
    version:                   0.90
    degraded:                  0
    sync action:               idle
    slaves:
                      /org/freedesktop/UDisks/devices/sdb1
                      /org/freedesktop/UDisks/devices/sdc1
                      /org/freedesktop/UDisks/devices/sdd1
                      /org/freedesktop/UDisks/devices/sde1
  drive:
    vendor:                    Linux
    model:                     Software RAID raid5
    revision:                  0.90
    serial:                    91a5a950:29738899:2cf2bf90:6ddbeeaa
    WWN:                      
    detachable:                0
    can spindown:              0
    rotational media:          Yes, unknown rate
    write-cache:               unknown
    ejectable:                 0
    adapter:                   Unknown
    ports:
    similar devices:
    media:                    
      compat: 

    interface:                 virtual
    if speed:                  (unknown)
    ATA SMART:                 not available

========================================================================