perjantaina, toukokuuta 05, 2023

Miksi valitsin Home Assistantin

Home Assistant on avoin ja vapaa ohjelmisto älykodin rakentamiseksi. Se tukee tuhansia eri älykotilaitevalmistajia ja on hyvin tuettu erilaisen raudan osalta. Jos valitset jonkin toisen älykotiympäristön, esimerkiksi Samsung Smarthings, Google Home, Lidl Silvercrest tai Apple Homekit, saat todennäköisesti hyvin yhteensopivan älykoti-ympäristön, mutta olet rajoitettu vain kyseisen valmistajan ja sen kumppaneiden laitteisiin.

 

On paljon pienempiä älykoti-valmistajia, mutta jotkin niistä ovat menneet konkurssiin tai heittäneet pyyhkeen kehiin, koska eivät ole taloudellisesti onnistuneet saavuttamaan sitä markkinaosuutta, joka älykotiliiketoiminnalle oli asetettu. Tällöin käyttäjä jää huonoimmillaan ilman tukea tai toimimattomien laitteidensa kanssa yksin.

Usein älykotilaitteella on jonkinlainen matkapuhelinohjelma eli appi, jolla kyseistä laitetta voidaan käyttää. Kun hankitaan lisää laitteita, joudutaan asentamaan useita matkapuhelin appeja ja muistamaan, mitä laitetta käytetään minkäkin appin kautta. Jokainen appi vaatii oman kirjautumisen kyseisen valmistajan verkkopalveluun ja oman salasanansa. Lisäksi käyttölogiikka on erilainen eri valmistajien ohjelmissa.

Saman valmistajan laitteet voivat puhua keskenään käyttäen suljettua tai standardoitua protokollaa. Tätä varten pitää usein hankkia jokin gateway eli yhdyskäytävälaite. Se kytketään verkkoon ja sen kautta laitteet näkevät toisensa. Jos hankkii toisen valmistajan älykotilaitteita, se voi tarkoittaa eri yhdyskäytävälaitteen hankkimista, jolloin kodissa on useita jatkuvasti päällä olevia lisälaitteita. Näiden päivittäminen ja ylläpitäminen voi muuttua työlääksi ajan kuluessa.

Zigbee-yhdyskäytävälaite

 

Home Assistant tukee useita eri yhdyskäytäviä ja protokolla-standardeja, joista suosituin on Zigbee. Kun hankkii Home Assistant yhteensopivan Zigbee-yhdyskäytävän, voi käyttää kaikkia Zigbee yhteensopivia älykotilaitteita sen kautta, vaikka ne olisivat eri valmistajien tekemiä, kuten Ikea tai Lidl.

Conbee 2 -yhdyskäytävälaite USB-tikkuna

Home Assistant ohjelmiston takana on Nabu Casa -niminen yhtiö. Ohjelmiston kehitys tapahtuu kehittäjäyhteisön toimesta ja sen toiminta voi jatkua, vaikka Nabu Casa ei sitä enää sponsoroisi. Nabu Casan liiketoiminta tulee kahdesta suunnasta: he tekevät Home Assistant laitteita, esimerkiksi minitietokonetta (”Home Assistant Yellow”) , jossa voi ajaa paikallista Home Assistant ohjelmistoa ja sen lisäksi tarjoavat Nabu Casa pilvipalvelun, jonka avulla voit turvallisesti käyttää Home Assistant ohjelmistoa mistä tahansa internetistä. Pilvipalvelu tarjoaa myös tavan liittyä eri älykotipalveluihin, kuten Google Homeen.

Home Assistant -ympäristö on todella helppo pystyttää. Tarvitaan vain tietokone, joka voi olla vaatimaton Raspberry Pi korttitietokone, tai vanha pöytäkone tai kannettava tietokone.

Laitteen vanha käyttöjärjestelmä ohitetaan ja koneeseen asennetaan Home Assistant -käyttöjärjestelmä, Home Assistant Operating System eli lyhyesti HAOS. Se perustuu Debian linux -jakeluversioon, jonka päällä itse Home Assistant ohjelmisto pyörii. Kun asennus on tehty, ohjelmistoa käytetään täysin selaimella ja laite voidaan sijoittaa jonnekin, missä se voi pyöriä käynnissä jatkuvasti, mutta sen ei tarvitse olla esillä. 

Web käyttöliittymä

 

Home Assistant koneessa ei tarvitse olla näppäimistöä tai näyttöä, mutta se kannattaa kytkeä verkkoon LAN-kaapelilla, luotettavamman verkkotoiminnan varmistamiseksi.

On suorastaan ilo nähdä, miten Home Assistant toimii jopa vanhassa 1 GB keskusmuistilla varustetussa Raspberry Pi 3-korttitietokoneessa!

Raspberry Pi 4 korttitietokone

Raspberry Pi käyttää SD-muistikorttia paikallisena massamuistina. On todella tärkeää muistaa tehdä siitä säännöllisesti varmuuskopio, koska muistikortti kuluu kun sitä käytetään ja jonain päivänä sen toiminta lakkaa. Sen vuoksi Raspberry Pin kaveriksi kannattaa hankkia SSD-levy, jolta Home Assistant -ohjelmistoa käytetään ja muistikorttia käytetään vain koneen käynnistymisen yhteydessä. SSD-levy on suunniteltu jatkuvaan kirjoituskäyttöön ja sen ohjainpiiri osaa kierrättää käytettyjä muistisoluja, joten sitä voidaan käyttää palvelimen massamuistina pidempään kuin SD-muistikorttia.

Koska Raspberry Pi laitteiden hinnat ovat olleet todella korkealla tasolla erilaisten integroitujen piirien pulan takia, onkin ehkä helpointa ottaa vanha pöytäkone tai läppäri Home Assistant käyttöön.

Home Assistant voidaan asentaa myös muilla tavoilla, mutta en käsittele niitä kaikkia tässä kirjoituksessa.

Koska oma Home Assistant koneeni on kohtuullisen hyvin varusteltu, olen kuitenkin päätynyt ajamaan Home Assistant -ohjelmistoa kontissa, jolloin koneen resursseja voidaan käyttää myös muiden palveluiden ajamiseen. Yksi tällainen palvelu on verkkokameran ohjaus- ja tallennusjärjestelmä Frigate ja ajan myös Pihole-nimistä mainosten suodatusohjelmistoa samassa raudassa.

Jos kodissa on jo jonkinlainen palvelinlaite, voidaan siinä todennäköisesti ajaa myös Home Assistant ohjelmistoa sen keveyden ja hyvän yhteensopivuuden ansiosta.