torstaina, toukokuuta 17, 2012

Ubuntu 12.04

Uusi Ubuntu-versio 12.04 LTS eli "Precise Pangolin" julkaistiin 26.4.2012. 26.4. oli torstai ja perjantai-aamun tietokoneeni kertoikin uuden jakeluversion olevan saatavilla.

MINILÄPPÄRI

Laitoin heti miniläppärin päivityksen käyntiin. Päivitysohjelma päivitti pakettilähteet osoittamaan uuteen jakeluversioon ja kertoi päivittävänsä reilut tuhat ohjelmistopakettia. Sen jälkeen kesti jonkin aikaa, jonka jälkeen asennusohjelma sanoi, että koneeni levytila ei riitä päivitykseen.


Poistin koneelta vanhoja linux-ytimiä, joita olikin kertynyt lähes kymmenen kappaletta ja laitoin päivityksen asentumaan uudelleen. Nyt se meni läpi ja reilun tunnin kuluttua oli uusi, tyylikäs login-ikkuna edessäni. Kaikki Acer Aspire One -koneen oheislaitteet tunnistuivat oikein ja vanhat ohjelmat olivat päivittyneet uusiin versioihin ilman ongelmia.
Seuraava Ubuntu-versio saattaa vaatia myös levytilan päivittämistä miniläppäriin. Onneksi on viisi vuotta aikaa miettiä, selviäisikö tällä LTS-versiolla.

TYÖASEMA


Oman työasemani päivitys oli vähän haastavampi. Laitoin päivitysohjelman käyntiin ja se kertoi päivittävänsä 1674 ohjelmapakettia.
Asennus lähti iloisesti liikkeelle ja latasi uudet paketit koneelle.
 Jossain vaiheessa asennusohjelma kysyi, halusinko päivittää NetworkManagerin asetustiedoston uuteen versioon vai käyttää alkuperäistä versiota. Vastasin oletuksena olevan "Säilytä".
Lopuksi kone kysyi, mille levylle grub päivitetään. Tähän valitsin SSD-levyni, joka on käynnistysasema.
 Valitettavasti koneeni ei tämän jälkeen suostunut kirjautumaan sisälle uuteen Ubuntu-versioon. Ubuntu-teksti tuli näytölle, mutta sen jälkeen login-ikkuna ei koskaan avautunut.

Googlasin neuvoja ja koitin asentaa eri login-managereita, mutta huonolla menestyksellä. Lopulta turvauduin helppoon konstiin ja asensin koko koneen uudelleen DVD-levykuvalta. Tämän jälkeen jouduin tietysti asentamaan ohjelmat uudelleen.

Nyt kone on toiminut ongelmitta, enkä tiedä vieläkään, mikä päivityksessä meni pieleen.